Kuulunko minä tänne?

 

Oli pimeä yö. Ulkona satoi kaatamalla vettä ja ukkosti. Sinä yönä perheen äidille oli syntymässä esikonen. Synnytyksessä auttoi lääkärinrouva Helmi Vuopala. Se yö oli Helmille tärkein ja merkityksellisin yö. Hän koki ensimmäistä kertaa elämässään, että hän teki jotakin oikein. Viikko synnytyksen jälkeen perheen äiti oli sairastunut erittäin vakavaan tautiin. 10 päivää synnytksen jälkeen perheen äiti oli kuollut, mutta hän oli jättänyt Helmille kirjeen, jossa luki: "Rakas Helmi, olet ollut minulle erittäin suuri apu kaikessa. Jätän tyttäreni sinulle, sillä tiedän, että tulen kuolemaan tässä lähi päivinä. Pidäthän tyttärestäni sitten hyvää huolta." Kun Helmi oli lukenut kirjeen hän purskahti itkuun, sillä nyt hänellä oli entistä suurempi vastuu harteillaan. Hän huomasi myös, että kirjeeseen oli sujautettu naisen ja vauvan yhteiskuva, tämän Helmi oli päättänyt jättää talteen sitä varten, että sitten kun Pirkko kasvaisi isoksi tytöksi niin hän antaisi kuvan hänelle ja kertoisi totuuden, mutta se ei tulisi olemaan helppoa Helmille.

 

Helmin itsetunto oli heikentynyt nuoruudessaan, koska hän koki perheväkivaltaa. Lisäksi Helmi oli koulukiusattu. Helmiä ei arvostettu sellaisena kun hän oli ja se tietenkin vaikutti hänen opiskeluunsa ja henkiseen hyvinvointiinsa. 19-vuotiaan Helmi meni Evert Vuopalan kanssa naimisiin. Evert oli lääkäri ja perheen tulot olivat hyvät. Perheeseen synyi kaksoispojat, Pekka ja Juhani. Kun Helmi oli 20-vuotias hän oli erään aatelisperheen talonhoitaja. Hän siivosi ja auttoi kaikissa kotitöissä, mutta myös lääketiede oli Helmille tuttua juttua.

 

25-vuotiaana Helmillä oli jo kolmaskin lapsi, Pirkko. Hän oli Helmille erittäin tärkeä ihminen, mutta Pirkko ei tiennyt, että Helmi ei ollut hänen biologinen äitinsä. He olivat kaiken kaikkiaan onnellinen perhe. Kunnes eräänä iltana perheen isän piti lähteä junalla Tampereelta Helsinkiin, mutta hän joutui junaonnettomuuteen ja hän kuoli. Yö oli kaikille erittäin rankka, etenkin Helmille.

 

Vuodet olivat kuluneet ja päivät vierineet. Pirkko oli 15-vuotias ja hän oli jatkuvasti miettinyt, että miksi hän näytti erillaiselta kuin hänen muut perheen jäsenesä. Hän mietti joka ikinen yö sitä. Hän mietti ja mietti kunnes hän eräänä päivänä päätti lähteä kysymään Helmiltä. Pirkko tuli vakavana Helmin luokse ja pyysi myös Pekan ja Juhanin paikalle. Pirkko aloitti: "Olen tässä miettinyt jo jonkin aikaa, että miksi minä en näytä yhtään saman näköiseltä kuin te." Tässä kohti Helmi tunsi piston sydämmessään. Helmillä tipahti kyynel poskea pitkin, koska hän tiesi, että päivä jota hän oli kammoksunut ja pelännyt oli koittanut. Pirkko vaati suoraa vastausta. Huomatessaan Helmin itkevän hän pystyi jo aavistamaan totuuden. Sen karmean totuuden, joka oli kuin painajaista koko perheelle. Myös kaksoset, Pekka ja Juhani olivat hämillään. Pirkko, jonka kanssa he kokivat niin ilot, kuin suru, riidat ja sovinnot, ei sitten ollutkaan heidän biologinen siskonsa. Kaikki kolme vaativat selitystä perheen äidiltä. Ja niimpä Helmi kakisti kaikki ulos. Sen miten hän toimi apuna Pirkon syntymässä ja sen kuinka tärkeä Pirkko olikaan Helmille, vaikkei hän ollutkaan hänen oikea tyttärensä. Huoneessa syttyi kammottava hiljaisuus. Helmi juoksi huoneeseensa ja keräsi tavaransa ja lähti.

 

Hän meni erääseen metsään. Se oli musta, pimeä ja pelottava. Hän itki ja itki siellä ja hänen päänsä oli aivan sekaisin. Hän muisteli äitienpäivät, jotka hän vietti "äitinsä" kanssa, kakut ja muffinit, jotka he leipoivat yhdessä. Mutta hän oli edelleen sitä mieltä, että haluaisi pysyä kaukana siitä perheestä. Päivät kuluivat ja Helmi oli yhä huolissaan tyttärestään, joka oli ollut jo viisi päivää poissa. Helmi päätti lähettää Pekan ja Juhanin etsimään Pirkkoa ja niin he menivätkin. He etsivät ja etsivät, mutta tytöstä ei näkynyt jälkeäkään. Pojat etsivät kaksi päivää ja lopulta he löysivät metsässä nukkuvan Pirkon. He menivät herättämään Pirkkoa, mutta hän ei herännyt, hän oli pyörtynyt. Pojat kantoivat Pirkon takaisin kotiin. Kun Helmi oli nähnyt pyörtyneen Pirkon hän tiesi mikä oli vikana, häntä oli puraissut käärme nilkasta. Helmi otti ensiapu tavarat esiin ja hoiti Pirkon kuntoon.

 

Kun Pirkko oli herännyt hän ei oikein tiennyt, että missä hän oikein oli. Nähdessään Helmin hän pyysi antteeksi häneltä siitä kuinka hän oli huolestuttanut äitinsä. Pirkko selitti veljilleen karusta elämästä metsässä ja siitä kuinka siellä oli vaaroja. Loppujen lopuksi Pirkko oli erittäin kiitollinen, että hänestä oli pidetty hyvää huolta ja kasvatettu hyvin. Perhe sai selvitettyä kaikki väärinkäsitykset ja he elivät elämänsä onnelisena loppuun asti.

 

Anonyymi