Rikkinäiset vaatteet, likaiset kengät, tyhjät silmät - ehdottomasti laitapuolen kulkija, pettänyt vanhempansa ja muuttunut  osattomaksi, roskaksi, halusi salaa pienenä astronautiksi. Minulla on ongelma. Tiedän ihmisistä liikaa. Vaikken olisi ikinä edes avannut suutani heidän edessään. Näen heidän rakentamansa suojamuurin läpi. Tiedän tavallaan ihmisten menneisyyden ja kaiken mitä he salaavat, olen kuin Edward Cullen Twiligtista, mitä nämä nykynuoret tuntuvat seuraavan aika ankarasti. Älä käsitä väärin, minä vain aistin ihmisiin liittyvät asiat ja siksipä en oikein viihdy ihmisten kanssa. Jokainen on omanlaisensa musta lammas, jokaisella on joku ongelma.

Hei, olen Ben. Olen tällä hetkellä koulussa, ja kai olen ihan hyvä siinä. Vaikka tuntuukin, että koulu on vankila, joka sitoo moneksi vuodeksi itsensä kiinni, olen iloinen että opin uutta. Kuulemma tälläkin on joku tarkoitus, tai ehkä meistä vain kasvatetaan eturivin eliittien lemmikeiksi kelpaavia yksilöitä. Onhan se nimittäin vain tosiasia, että rikkaimmat ihmiset omistavat kaiken, pankit, elintarvikeketjut, terveydenhuollon, koulutuksen.. ja kyseinen lista vain kasvaa. Ihmiset on kuin pankin orjia, jotka tekevät töitä oman mukavuutensa ja materialismin vuoksi, jos olet hyvä työntekijä saat enemmän mukavia puolia elämääsi, jos taas huono menetät talosi, autosi ja perheesi. Yksi iso salaliitto, josta kukaan ei puhu, se on tabu. Johtajatkin ovat vain ihmisiä, presidentit, kuninkaat, poliitikot, kaikki vain ihmisiä, joilla on samat toiminnot kuin muillakin. He vain tietävät enemmän kuin keskiverto ihminen, minäkin tiedän paljon, mutten voi puhua siitä kenellekään. En halua kenenkään leimaavan minua jotenkin oudokiksi, haluan vain sulautua joukkoon. Kaikki ympärilläni ovat niin sinisilmäisiä, kaikki uskovat mitä media kertoo. Todellisuudessa uutiset menevät saman kaavan mukaan, johtavissa asemissa olevilla henkilöillä on valtaa vaikuttaa ihmisten mieliin.

Tykkään ottaa kantaa poliittisesti vakaviin ja ehkä jopa mysteerisiin asioihin, niissä ei nimittäin oikein ole oikeita tai vääriä vastauksia, ainakaan niin kauaa, kun kukaan ei tiedä mitään. Esimerkiksi hallitus myy alkoholia, joka on mieltä supistava aine, ja kun ei ajattele selkeästi miten kukaan voisi edes päätyä ajatukseen että tuo tuttu litku olisikin suuri ansa. Ehkä vähän ylidramatisoin asioita, muttei sitä koskaan tiedä miten paljon asioita ihmisiltä pidetään salassa. Olen jo pitkään kaivannut jotakuta, joka kuuntelisi turhaa höpinääni ilman tuomitsemista. Jotakuta joka suukottaisi minut unien pilvilinnaa. Jotakuta joka saisi jäisen sydämeni pomppailemaan.

Kouluni jälkeen menen linja-autoon, jota en osaa kuvailla sanoilla. Se on vain niin harmaantunut lukuun ottamatta sen neonväristä ulkokuorta, jolla varmaan yritetään saada jonkin näköistä lisärumuutta kaupunkiin, ihanaa. Ihan kuin tämä kaupunki ei olisi jo tarpeeksi jäätävän näköinen. Bussissa istuudun aina takapenkille, sieltä näen kaiken ja kukaan ei voi tappaa minua kesken matkan kuristamalla takaapäin. Kyllä, pelkään erityisesti, että joku tekisi niin. Hah, olen naurettava nynny.  Tällä kertaa jokin on pielessä. Linja-autossa on vain pari ihmistä, kaksi naista ja kuljettaja, mutta tunnen vain toisen naisen ja bussikuskin härskin sielun paikalla olon. Bussikuskin ajatukset kuvottavat minua ja yritän tukkia niiden pääsyn sisääni, mutten onnistu. Ahdistun. 
Yritän saada selvää tuosta mysteerinaisesta, josta en tunne mitään. Tarkkailen häntä kuin haukka. Jokin tässä naisessa viehättää minua.

Istun paikallani jännittyneenä, mietiskellen miksi en pysty kertomaan melkeinpä mitään hänestä. Uteliaisuuteni alkaa heräilemään, miksi en tunne mitään? Miten saan asiaan selvyyttä? Olenko tulossa hulluksi? Miten se olisi mahdollista? Katselen kuinka toinen heistä painaa stop-nappulaa ja alkaa kapuamaan ylös pehmeältä penkiltään. Häntä seuraa mysteerini. Kuin salama nousen ylös ja huomaamattani tarraan hänen käsivarteensa. Kuin kohtalo katseemme kohtaavat, kuin hidastetussa elokuvassa. Hänen siniset silmänsä saavat ihoni kananlihalle. Kerrankin hyvällä tavalla sinisilmäinen ihminen. 
Nainen riuhtaisee kätensä vapaaksi ja katsoo minua kuin hullua. Hän astuu ulos hyiseen ilmastoon ja ovet menevät kiinni. Näen kuinka hän puhuu tyrmistynein ilmein ystävättärelleen, näen kuinka he naureskelevat. En tiedä mikä meni vikaan? Luuliko hän, että yritän varastaa häneltä jotain?

Kaipaan edelleen mysteeriäni, kaipaan niin paljon. En ikinä saanut suustani ulos yhtäkään sanaa. Kadun sitä. Olen monesti jäänyt tällä kyseisellä bussipysäkillä, jossa hän jäi. Istun penkillä, katselen ympärilleni, ei ikinä mitään.

Anonyymi