Vanha ja ajan hapertama villakangas lepää tytön polvilla. Sen päällä hänen koko omaisuutensa, puukko, pellavaliinaan kääritty kuiva leipäpala sekä luinen ongenkoukku.

Suojellen pieni tyttö käärii kankaan tavaroidensa päälle, sulkien ne pois maailmalta. Varoen nostaa käärön maasta ja laskee selkäänsä.

Yksi yö yhdessä paikassa, ainainen nälkä, kiertolaisen elämä, syönyt jo jälkensä lapsen kasvoihin. Väsymys ja heikkous painaneet läpi elämän.

Vaeltaen syvemmälle metsään lähtee tyttö taasen matkaan. Kylmyyden, pimeyden ja lohduttomuuden vallatessa tienoota.

Tietämättä lainkaan, tuleeko näkemään seuraavaa päivää ja painautuen tiukasti syvennykseen puun juurakossa, laskee tyttö omaisuutensa maahan. Avaa solmitun villakankaan ja laskee peitoksi itselleen - ainoaksi suojaksi niin hyiseltä yöltä.

Anonyymi